HYY: Helsingin yliopisto pönkittää professoreiden asemaa
Kannanotto 4.9.2009
Opiskelijoiden
aseman puolustaminen Helsingin yliopistossa on murheellisesti yhä yhtä
vaikeaa kuin se oli 1970-luvulla. Yliopistodemokratiaa tallattiin
jälleen pahasti, kun yliopistokollegio opiskelijaedustajien kiivaista
vastalauseista huolimatta päätti, että Helsingin yliopiston
hallitukseen tulee professorien edustajille opiskelijoita ja muuta
henkilökuntaa enemmän paikkoja. Paljon edistyksellisemmin päättivät mm.
Tampereen, Turun, Lapin ja Itä-Suomen yliopistot, joissa vastaava suhde
valittiin tasakolmikannan mukaisesti.
HYY on erittäin pettynyt
siihen, että luonnoksessa yliopiston johtosäännöksi tasakolmikannan
periaatetta ei ole kunnioitettu myöskään yliopistokollegiossa eikä
tiedekuntaneuvostoissa. Yliopistokollegio edustaa koko
yliopistoyhteisön ääntä yliopiston hallitusta valittaessa, minkä vuoksi
kollegion kokoonpanossa yliopiston sisäisten ryhmien on oltava
tasavertaisessa asemassa. Myös sivistysvaliokunta katsoi
yliopistolaista antamassaan mietinnössä (5/2009), että
yliopistoyhteisön ryhmien mahdollisimman tasainen edustus kollegiossa
vahvistaa sisäistä demokratiaa.
”Yliopistodemokratian vakavin
uhka näyttääkin olevan se, että opiskelijoita kohdellaan edelleen
yliopistohallinnossa asiakkaina eikä yliopistoyhteisön jäseninä”,
toteaa HYYn hallituksen puheenjohtaja Pasi Hario.
Yliopistouudistuksen
yhteydessä yliopistot korostivat erityisesti rooliaan
itsehallinnollisena ja demokraattisena tiedeyhteisönä. Todellisuudessa
ainakin Helsingin yliopiston rakenteet pikemminkin vahvistavat
professorikunnan auktoriteettia kuin edistävät demokratiaa ja
yhteisöllisyyttä.
HYY vaatii, että yliopiston uutta
johtosääntöä muutetaan siten, että tasakolmikanta toteutuu
yliopistohallinnon kaikilla tasoilla. Professorikunnan arvostus ja
vahva asema yliopiston päätöksenteossa on aivan varmasti turvattu ja
tunnustettu ilman, että sitä tarvitsee hallinnollisilla rakenteilla
erityisesti pönkittää. Opiskelijoille tasakolmikannan toteutuminen on
koko yliopistouudistuksen kynnyskysymys.
”Opiskelijoiden jatkuva
aliedustus hallintoelimissä pistää miettimään, miksi ylioppilaskunnan
tulisi yhä antaa tukensa nykyisenkaltaiselle hallinnolle”, pohtii Hario.
Pasi Hario
hallituksen puheenjohtaja
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)
Anu Aarnio
koulutuspoliittinen vastaava
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY)
Lisätietoja:
HYYn koulutuspoliittinen vastaava Anu Aarnio, 050 543 9611, anu.aarnio@hyy.fi